Brisket - BBQ Bravuuri

Brisket
Brisketissä näkyy punainen savurengas ja pinnassa bark eli kovettunut maustekaarna


Brisket eli naudan rinta on yksi kuuluisimmista barbeque-ruoista ja myös Texasin kansallisruoka. Brisket ei ole mitään pikaruokaa, sillä sen valmistaminen täytyy aloittaa edellisenä iltana ja grillaus saattaa kestää jopa kymmenen tuntia, mutta voin luvata, että se on vaivan arvoista. Brisketin onnistuminen riippuu myös hyvin paljon lämpötiloista, joten grilliä tai savustinta joutuu vartioimaan ja säätämään grillauksen ajan. Tärkeää on myös laadukas liha ja minä löysinkin tukusta laadukasta amerikkalaista naudan rintaa, jossa oli myös riittävästi rasvaa. Minä käytin grillinä keraamista kamadoa eli Big Green Eggin Minimaxia, joka täyttyi reilun kolmen kilon brisketistä. Brisket onnistuu hyvin myös savustimessa tai isossa hiiligrillissä. Tärkeintä on, että grillin lämpötilan saa pidettyä pitkään noin 125 asteessa ja että sillä pystyy myös savustamaan.

Kamado-grillistä nousee savua
Savustin brisketin keraamisessa kamado-grillissä

Lihasta leikataan ensin mahdollinen liika rasva pois ja sopiva lihaan jätettävä rasvakerros on noin 1 cm. Hiero sitten lihan pintaan rub-mausteseos. Voit käyttää jotain valmista rubia (esimerkiksi Poppamiehen Slow Food rubia) tai sitten voit sekoittaa oman mausteseoksen alla olevista aineksista:

ruokosokeria
suolaa
savupaprikajauhetta
chilijauhetta
valkosipulijauhetta
sipulijauhetta
mustapippuria

Kääri liha kelmuun tai folioon ja anna maustua jääkaapissa yön yli. Ennen grillausta ota liha huoneenlämpöön noin tuntia ennen ja lämmitä grilli 120-130 asteiseksi. Kannattaa käyttää brikettejä tai laadukkaita hiiliä, jotta lämpötila kestää pitkään ja hiiliä ei tarvitse lisätä kesken grillauksen. Kun grilli on valmis, niin lisää grilliin muutama savustuspalikka tai vedessä liotettuja savustuslastuja. Laita lihan alle alumiinivuoka ja lisää siihen vettä, jotta grillissä kestää hyvä kosteus savustuksen aikana. 

Brisket grillissä ja lihassa on kiinni lämpömittarit
Brisketiä tehdessä kannattaa käyttää lämpömittareita


Nosta liha grilliin ja laita siihen sekä mielellään grilliritilälle lämpömittarit, jotta saat pidettyä grillin lämpötilat oikeina. Anna lihan savustua noin neljä tuntia. Lisää välillä tarvittaessa vettä alumiinivuokaan ja savustuspaloja hiilien päälle. Noin neljän tunnin jälkeen ota liha pois grillistä ja nosta se alumiinifolion päälle. Kostuta liha Colalla ja kääri se kokonaan folioon. Nosta paketti takaisin grilliin ja jatka grillaamista kunnes lihan sisälämpötila on 90 astetta. 

Brisket folioon käärittynä grillissä
Brisket käärittynä folioon

Nosta sitten liha pois grillistä ja kääri se tiukasti pyyhkeeseen. Laita paketti kylmälaukkuun ja anna vetäytyä siellä noin 1-2 tuntia. Leikkaa liha ohuiksi viipaleiksi ja nosta tarjolle. Minä tarjoilin brisketin keitettyjen uusien perunoiden kanssa ja lisukkeena oli lisäksi aiolia sekä paistettua parsaa.

Brisketiä leikataan veitsellä viipaileiksi
Brisket leikataan ohueksi viipaleiksi


Briskettiä, perunaa ja parsaa lautasella
Brisket tarjoiltuna uusien perunoiden ja parsan kanssa

Kommentit

Blogin luetuimmat jutut