Georgialaisia ruokia

Georgialainen lihapata, hatsapuri ja paahdettua valkosipulia

Viinit saatu näytteenä: Geotra

Georgialainen ruokakulttuuri on tullut Suomessakin viime vuosina tutuksi ja maan ruoka onkin ehdottomasti kokeilemisen arvoista. Georgian ruoka on tuhtia ja hyvin lihapitoista ja sopii aivan loistavasti grillattavaksi. Tunnetuimpia maan ruokalajeja ovat hatsapuri eli juustolla täytetty leipä ja khinkalit eli esimerkiksi lihalla täytetyt taikinanyytit.

Laitoin grillin tulille ja hatsapurin lisäksi valmistin georgialaista lihapataa eli odzjahuria sekä lisukkeeksi paahdettua valkosipulia. Ruoan kanssa viininä täytyi tietenkin olla georgialaista punaviiniä ja niitä löytyykin jo Alkon tilausvalikoimasta useita erilaisia. Viiniksi valikoitui nyt Besini Mukuzani, jonka maussa on kypsää kirsikkaa ja karhunvatukkaa sekä tuoksussa tammea.

Georgialainen lihapata


Georgialainen lihapata (Odzjahuri)
4 annosta

1 kg  possun niskaa

Marinadi:
1 sipuli suikaleena
2 valkosipulin kynttä murskattuna
3 rkl valkoviinietikkaa
3 rkl tomaattipyrettä
½ dl oliiviöljyä
2 laakerinlehteä
mustapippuria myllystä
1 tl suolaa

5 perunaa
1 sipuli
3 rkl Adžikaa
1 tl suolaa
3-4 dl vettä

pihvitomaatti
sipuli
korianteria tai persiljaa

Leikkaa liha kuutioiksi. Sekoita marinadin ainekset keskenään ja lisää lihakuutiot marinadin sekaan. Anna marinoitua jääkaapissa vähintään muutama tunti, mutta mielellään jopa yön yli. Pujota lihat vartaaseen ja grillaa niitä noin 20-30 minuuttia. Kääntele välillä, jotta kaikki pinnat kypsyvät. Voit paistaa lihat myös paistinpannulla.

Öljyä pata ja kuumenna se grillissä tai liedellä. Lisää kuutioidut perunat sekä viipaloidut sipulit pataan ja pyörittele niitä hetki, kunnes ne ovat saaneet hieman väriä. Irrota lihat vartaista ja lisää ne sekä adzjika pataan. Adžika on georgialainen maustekastike, jota löytyy valmiina esimerkiksi itämaisista ruokakaupoista, mutta sen voi myös valmistaa itse vaikka tällä Henri Alénin reseptillä.

Lisää pataan vielä suola ja vesi. Sekoita hyvin ja laita kansi päälle ja hauduta miedolla lämmöllä 1-2 tuntia. Lisää välillä tarvittaessa vettä.

Ennen tarjoilua laita padan päälle tomaattiviipale, raaka sipulirengas sekä korianteri- tai persiljasilppua ja nosta tarjolle. Ripottele päälle vielä sormisuolaa ja nauti hatsapurin kanssa.


Adžika on georgialainen maustekastike

Lihat on helpointa grillata vartaissa


Lihapadan voi valmistaa keraamisissa tai valurautaisissa padoissa tai vaikkapa alumiinivuoassa



HATSAPURI
4 kpl

3 kananmunaa
200 g kermaviiliä
8 dl vehnäjauhoja
1 tl  suolaa

Täyte
150-200 g mozzarellajuustoa
150-200 g fetajuustoa
2 kananmunaa

1 kananmuna voiteluun
voita

Sekoita taikinan ainekset ja vatkaa kimmoisaksi. Nosta taikina jääkaappiin ja anna seistä vähintään kolme tuntia, mutta voit tehdä taikinan valmiiksi jo vaikka edellisenä iltana.

Lämmitä uuni 200 asteeseen.

Laita kulhoon valutettu mozzarella, feta sekä kananmunat ja puristele käsin sekaisin.

Tee taikinasta neljä pyöreää paksuhkoa pohjaa. Levitä täyte taikinoiden keskelle ja sulje leivät venyttämällä taikinaa reunoista keskelle. Puristele taikinasta nyytit ja taputtele leivät litteiksi. Käännä leivät nurinpäin pellille ja voitele ne kananmunalla. Paista uunin keskitasolla noin 20-25 minuuttia. Voitele kuumat leivät voilla ja tarjoile lämpiminä.

Hatsapurit täytetään juustoseoksella






Paahdettu valkosipuli

Öljyä vuoka voilla tai ruokaöljyllä
Laita kokonaiset, mutta kuoritut valkosipulin kynnet vuokaan
Lisää muutama viipale tuoretta chiliä
Anna paahtua uunissa tai grillissä (n. 150 astetta) n. 45 minuuttia

Lisää lopuksi hieman sitruunamehua ja tarjoile lihapadan kanssa.

Besini Mukuzani ja paahdetun valkosipulin ainekset



Kommentit

Blogin luetuimmat jutut