Ammattilaatua kotikeittiöön - de Buyer hiiliteräspannu

de Buyer pannut käyvät kaikille liesityypeille ja myös grilliin

Kaupallinen yhteistyö: Oy Carlson & de Buyer


De Buyer on ranskalainen vuonna 1830 perustettu yritys, jonka tunnetuimpia tuotteita ovat hiiliteräspannut. Alun perin tuotteita valmistettiin vain ammattikeittiöille, mutta 2000-luvun alkupuolella yritys alkoi myydä tuotteita myös kuluttajille. Pannut suunnitellaan ja valmistetaan edelleen Ranskassa.


Hiiliteräspannu täytyy rasvapolttaa ennen ensimmäistä käyttökertaa

Hiiliteräspannu on käytännössä ikuinen pannu, joka sopii kaikille liesityypeille ja myös grilliin tai vaikka avotulelle. Pannu vain paranee, mitä enemmän sitä käytetään.Hiiliteräspannu tarvitsee ennen ensimmäistä käyttökertaa rasvapolton ja jatkossakin rasvapolton voi tehdä silloin tällöin. Rasvapolton avulla pannuun saadaan aikaan pinta, johon paistettava ruoka ei tartu.

Rasvapoltto ei ole lainkaan vaikeaa, vaan erittäin helppo ja myös melko nopeakin toimenpide. Ensin pannu pestään kuumalla vedellä, mutta minkäänlaisia pesuaineita ei hiiliteräspannun kanssa saa käyttää. Eli jatkossakaan pannua ei saa pestä astianpesukoneessa eikä käyttää käsin tiskatessakaan astianpesuainetta. Pannu laitetaan levylle tai grilliin ja pannulle laitetaan vähän silavaa, ruokaöljyä tai ankanrasvaa. Minä tykkään tehdä rasvapolton ulkona grillissä, sillä rasva savuttaa jonkin verran ja näin savut pysyvät ulkoilmassa.

Rasvapolttoon käy hyvin Muurikan silava

Pannua kuumennetaan, kunnes rasva alkaa savuamaan ja samalla pannun pohja tummumaan. Rasvaa ei kannata laittaa liikaa vaan levittää se esimerkiksi talouspaperin avulla ohuena kerroksena. Lopuksi pannu otetaan sivuun jäähtymään ja ylimääräinen rasva pyyhitään talouspaperilla. Rasvapoltto kannattaa uusia muutaman kerran, jotta pannuun saadaan vahva ja tarttumaton pinta, mutta jo parin polttokerrankin jälkeen pannu on käyttökunnossa. Aikaa myöten tarttumaton paistopinta syntyy pannua käytettäessä ja periaatehan on, että mitä enemmän pannua käyttää, niin sitä paremmaksi se tulee.


Rasvapoltossa pannuun muodostuu tarttumaton pinta

Laaja valikoima de Buyerin hiiliteräspannuja löytyy Carlsonilta, jonka valikoimiin pääset tutustumaan täältä.


Papu-sandwich

Papupaistos on herkullinen ruoka, jonka voi helposti tehdä paistokasarimallisessa maalaispannussa. Tässä ohjeessa papupaistosta käytetään sandwichin täytteenä ja tämä ohje sopii hienosti kesägrillailuihin.

Papu-sandwich on herkullista kesäruokaa

Papu-sandwich

1 pkt pekonia
1 sipuli
1 rasia herkkusieniä
1 chili
2 rkl tomaattipyrettä
2 dl vettä
1 tlk kidneypapuja
1 tlk tomaattimurskaa
2 rkl punaviinietikkaa
1 rkl Worcester-kastiketta
Suolaa
Pippuria
Savuaromia

Majoneesia tai aiolia
Vuonankaalia
Ciabatta-leipä


Pannulla paistetaan ensin pekoni, sipuli, herkkusienet ja chili

Kuutioi pekoni ja sipuli. Ruskista kuumalla pannulla pekoni ja lisää sitten sipuli. Lisää pannulle pilkotut herkkusienet ja pieneksi viipaloitu chili. Anna sienten ruskistua hieman ja lisää sitten pannulle tomaattipyre. Sekoita pyre aineksien sekaan ja lisää sitten pannulle huuhdellut pavut. Lisää lopuksi tomaattimurska ja vesi sekoita hyvin. Lisää mausteet pannulle ja anna hautua noin 15-20 minuuttia. Tätä ruokaa voi hauduttaa pitkäänkin ja maku vain paranee ajan kuluessa. Muista vain lisätä vettä pannulle, jotta paistos ei pala pohjaan. Voit myös savustaa paistoksen grillissä lisäämällä hiilien päälle savustuslastuja tai sitten voit helpommin maustaa paistoksen savuaromilla

Papupaistos saa hautua ja vaikkapa savustua grillissä pidempäänkin, jolloin maku vain syvenee

Halkaise ciabatta-palaset (itse olen käyttänyt esipaistettuja ciabatta-leipiä) ja voitele ne majoneesillä. Ohje pikamajoneesiin löytyy täältä

Levitä päälle reilusti vuonankaalia ja lopuksi papupaistosta.


Papu-sandwich







Kommentit

  1. Aika hyvältä kuulostaa tuo hiiliteräspannu, että eipä ole aikaisemmin tullut vastaan. Haluaisin vaan kerralla ostaa jonkun laadukkaan pannun, sillä meidän aikaisempi oli ihan toivoton. Kiva kuulla, että tuo pannu käy kaikille liesille ja ainakin pitäisi kestää ikuisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiiliteräspannu vaan paranee, mitä enemmän sitä käyttää.

      Poista
  2. Hiiliteräspannu on parhautta jota liedelle voi laittaa. Työn ja harrastuksen puolesta olen pelannut näiden kanssa vuosia - ja parhaaksi keinoksi rasvapolton/sisäänajon kannalta on sellainen kikka, että pannun ensimmäisen pesun jälkeen sisäpinta hiotaan vesihiomapaperilla, jonka karkeus on (vähintään) 100. Karkeaan pintaan rasvapoltto ottaa tehokkaasti kiinni ja pannu toimii hieman karkeana paremmin kuin täysin sileänä.
    .
    Hiiliteräspannujen kuningas on mielestäni saksalainen kuumataottu Turk. Tosin tällä hetkellä sen saamisen (https://www.kochform.de) kestää kuukausia. Taottu pinta on sopivan epätasainen tehdäkseen valurautamaisen efektin. Näissä pannuissa on vain se pieni miinus, että niiden pohjat ovat epätasaisia ja niitä saa hieman vasartaa jotta niistä saa tarpeeksi suoria tavalliselle sähkölevylle, mutta kaikesta huolimatta kuumataottu Turk on pannujen pannu.

    VastaaPoista
  3. Onpas kivan näköinen pannu! Puolisoni on todella innokas kokki ja hänelle tulee aina ostettua erinäisiä ammattikeittiöiden laitteita ja välineitä lahjaksi. Välillä kyllä kun ostaa jotain vähän erikoisempaa tulee mietittyä kuinka helposti niihin löytyy varaosamyyjiä jos joku osa sattuu menemään rikki.

    VastaaPoista
  4. Ammattilaistasoiset välineet takaavat varmasti hyvät maut kotikeittiössäkin. Enpä muuten tiennytkään, että hiiliteräspannulle täytyy tehdä rasvapoltto ennen ensimmäistä käyttöä. Aina voi oppia uutta. Löysin sattumalta blogiisi, kun etsimme itseasiassa keittiölaitteiden huoltajaa tai keittiölaitteiden huolto Vantaalta ystävämme kahvioon.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Blogin luetuimmat jutut