Peltipizza
Peltipizza |
kanssa. Pohja on paksu, muoto on neliön mallinen, tomaattikastike tulee purkista, täytteitä on paljon ja juusto tulee päälle. Yhteistä on se, että kumpikin on tosi hyvää. Tämä peltipizza on siitä hyvä ruoka, että täytteeksi käy melkein kaikki mitä jääkaapista löytyy. Tämä on ihan parasta viikonloppuruokaa ja ollut meidän keittiössä kestosuosikki jo pitkään.
Peltipizza
1 uunipellillinen
Pohja:
2 dl vettä
1/2 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
5 dl vehnäjauhoja
4 rkl öljyä
tomaattipyree
ketsuppia
juustoraastetta
Täytteeksi esimerkiksi:
sipuli
tonnikala
herkkusieni
homejuusto
fetajuusto
kinkku
meetvursti
jauheliha
kana
pekoni
paprika
tomaatti
jne. jne.
Sekoita kuivahiiva noin 42 asteiseen veteen. Lisää suola ja jauhot. Alusta taikina ja lisää lopuksi öljy. Anna kohota liinan alla noin puoli tuntia.
Kauli taikina uunipellin kokoiseksi ja levitä pohjalle tomaattipyrettä ja ketsuppia. Täytä haluamillasi täytteillä ja ripottele lopuksi juustoraastetta pinnalle. Paista 250 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.
Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi liinan alla |
Sipuli on mielestäni yksi parhaista pizzan täytteistä |
Meetvursti tai salami tai pepperoni tuo pizzaan tarvittavaa rasvaisuutta ja suolaisuutta |
Juustona pizzaan sopii parhaiten mozzarella, mutta myös emmental-tyyliset voimakkaat juustot toimivat peltipizzassa. |
Pizza tulee paistaa korkeassa lämmössä |
Kommentit
Lähetä kommentti