Lihaton lokakuu

Madventuresin innoittamana on vietetty jo muutaman vuoden ajan lihatonta lokakuuta, jonka tarkoituksena on saada ihmiset vähentämään lihan syöntiä. Minä olen todellinen noviisi kasvisruokailussa ja sellaisten kokkaamisessa. Päätin nyt kuitenkin kokeilla teemaviikon nimissä paria eri kasvisruokaa. Toinen oli valmisruokaa ja toinen oli Valion puolivalmiste Mifu.

Ensin kokeilin Hoviruoka Oy:n valmistamaa vihis-piirakkaa. Kyseessähän on siis kasvisversio perinteisestä Hoviruoka Oy:n lihapiirakasta. Lämmitin vihiksen mikrossa ja laitoin lisäksi mausteeksi sipulirenkaita, suolakurkkua, dijon-sinappia ja ketsuppia. Pakko myöntää, että hyväähän se oli. Noiden mausteiden jälkeen en varmaankaan olisi erottanut vihistä tavallisesta lihapiirakasta, joten tätä voin jatkossakin ostaa.
Vihis kaikilla mausteilla



Toinen lihaton ruoka oli Mifu-suikaleilla täytetty wrap. Ruskistin paprika-chili -maustettuja Mifu-suikaleita öljyssä ja lisäsin sitten pannulle sipulia ja valkosipulia.  Lämmitin tortilla-letut mikrossa ja täytin juustoraasteella, Mifu-paistoksella, kurkulla ja dippikastikkeella. Dippikastikkeen tein turkkilaisesta jogurtista, sipulijauheesta, suolasta, pippurista ja paprikajauheesta. Lopuksi käärin wrapin taskuksi siten, että ensin käänsin alareunan noin puoliväliin lettua ja sitten molemmat reunat keskelle. Tämäkin oli oikein hyvää ja itse Mifu-suikale oli hyvin samankaltainen koostumukseltaan kuin kana. Varsinaisesti Mifu ei mielestäni maistu miltään vaan maut tulevat lähinnä mausteista.

Mifu-wrap

Minun täytyy jatkossakin laajentaa kasvissyöntiä ja opetella tekemään oikeita kasvisruokia. Tällaisilla valmisruoilla ja puolivalmisteilla se on yhtä helppoa kuin liharuoankin tekeminen, mutta eniten haluaisin oppia tekemään hyvää kasvisruokaa alusta alkaen.

Kommentit

Blogin luetuimmat jutut